24.1.2014

Taas mennään

Syksy oli aika vaikea monessakin mielessä, eikä motivaatiota keskittyä syömiseen tai liikkumiseen oikein löytynyt. Joulun aikana tuli mässäiltyä oikein kunnolla ja osa jo pudotetuista kiloista tuli takaisin. Nyt kuitenkin reilu kaksi viikkoa olen taas jaksanut tsempata ja se on näkynyt vaa'alla. Kiloja on karissut 4,5 ja kokonaispudotus on tällä hetkellä noin 13kiloa.

Pudotuksen määrä ei ole mikään päätä huimaava, mutta olen siihen kuitenkin melko tyytyväinen. Tavoitteena tällä hetkellä olisi, että kesään mennessä kiloja olisi karissut yhteensä 30. Luku on huima, mutta saavutettavissa. Kesään on kuitenkin vielä reilusti aikaa, eikä tässä pitäisi kuin pudottaa 17kiloa.

Pääasiassa olen keskittynyt siihen, mitä suuhuni tungen, mutta tällä kertaa olen liittänyt heti mukaan liikunnan. Jaksan keskittyä syömiseenkin paremmin kun käyn säännöllisesti uimahallissa. Olen lähinnä vesijuossut ja osallistunut vesijumppiin, startti ei siis ole ollut mikään raju. Ensi viikolla ajattelin jo uskaltautua uimaan, se ainakin viimeksi kohotti kuntoa todella nopeasti. Sen lisäksi reidet kiinteytyivät yllättävänkin nopeaa tahtia.

Viime viikolla löysin uuden rakkauden, syvän veden jumpan. Vaikka se ei ihan hrimuisen raskasta ollutkaan, niin vatsalihakset kyllä saivat kyytiä. Tänään olikin mukava yllätys kun vetäjänä oli eri mies. Hän tosissaan laittoi meidät paiskimaan töitä, enkä muista milloin olisin ollut puolen tunnin jälkeen noin väsynyt. Vatsalihakset, reidet ja kädet suorastaan huutavat hoosianna. Eikä tässä ole kyse vain siitä, että kuntoni on tällä hetkellä heikko, vaan jumppa tosiaan oli rankka. siellä yksi jos toinen oli ensimmäisen vartin jälkeen aivan poikki.  Enkä muuten ole koskaan kuullut noin kovaa puhinaa uima-altaassa ;)

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen itseeni. Ainut mikä pistää hieman harmittamaan, on sykemittarin kadonnut lähetin. Oman kulutuksen arviointi on todella hankalaa ja tiedän ainakin muutamana päivänä syöneeni liian vähän. Kalorit ovat jääneet noin viiteensataan kun minun pitäisi kuitenkin syödä vähintään 1200kcal. Toivon todella, että kuun vaihteessa saan viimein ostettua tuon puuttuvan osan ja pääsen taas kartalle omasta kulutuksesta liikunnan aikana. On ollut ihan outoa liikkua kun ei ole voinut seurata sykettään tai poltettuja kaloreita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti