Multa kysyttiin tänään, että tuleeko mulle koskaan mieleen, että mitä muut ajattelee mun paksuudesta. Koin kysymyksen hieman kummallisena. Miten joku voi kysyä tuollaista? Tietenkin se tulee mieleen. Joka kerta kun pitää lähteä ulos, sitä miettii että törmääkö sitä tällä kertaa ihmisiin, jotka kokevat voivansa arvostella mun ulkoista olemusta. Uimahallissa yritän päästä pukuhuoneesta ja varsinkin suihkusta niin nopeasti pois kun mahdollista.Kun astun halliin ja joudun kävelemään sen läpi päästäkseni altaaseen, pulssini nousee taivaaseen. Usein siellä on yläasteikäisiä odottamassa uintivuoronsa alkua. On ahdistavaa kävellä niiden katseiden alta. Vaikka viime vuosina olenkin päässyt enemmän sinuiksi itseni kanssa, on välillä todella vaikeaa.
En osaa sanoa minkä kokoinen olen. Usein mietin, mahdunko jostain kolosta. Ahdistun kun joudun miettimään tuollaista. Toinen asia mikä välillä tulee mieleen on se, kestääkö joku tietty juttu mun painon. Mä olen vähän hysteerinen sen suhteen, enkö oikein uskalla mennä välttämättä istumaan joillekin sängyille. Se tuntuu tavallaan vähän koomiselta, koska mä en edes paina niin paljoa, että pitäisi olla huolissaan asiasta.
Milloin mä sitten mietin eniten, että mitä muut ajattelee? Yksi sellainen paikka on kun menen syömään jonnekin ulos. Varsinkin jos olen ystävieni seurassa, stressaan yllättävän paljon. Mietin usein, että hävettääkö heitä olla seurassani. Kun mennään jonnekin syömään, mietin mitä muut ruokailijat ajattelevat ja mietin myös sitä, mitä ystäväni ajattelevat. Lähinnä mielessä pyörii juuri ajatus siitä, että mahtaako heitä hävettää olla seurassani.
On myös päiviä, jolloin näen itseni vain rumana ja ällöttävän lihavana. Noina päivinä sitä vain makaa sängyssä ja itkee sitä, miten on itsensä päästänyt tähän tilaan. Silloin ei näe itsessään mitään hyvää, eikä myöskään halua lähteä ulkoilmaan. On myös niitä hetkiä kun kuulee muiden arvostelevan ulkoista olemustani. Tiedän, että olen paksu, mutta kyllä minulla silti on tunteet.
Kaupassa koen välillä myös ahdistusta. Varsinkin jos ostan jotain epäterveellistä, kuten eineksiä, ranskalaisia, pitsaa, herkkuja tms. Olen aina silloin varma, että joku sanoo, että miksi ostan tuollaista moskaa. Tai sitten selän takana kuulen kuiskuttelua siitä, että olen paksu ja ostan tuollaista. Jos pääsen kassalle niin, ettei kukaan arvioi mitään, kuvittelen kassan ainakin katselevan arvioivasti omia ostoksiani.
Mietin liikaa, ahdistun helposti ja vajoan itseinhoonn hyvinkin usein. Oletan sen olevan normaalia. Joskus kuitenkin satuttaa, että joku sanoo, että itsehän olen itseni syönyt tälläiseksi. Niin olen, mutta asiat eivät vain aina ole mustavalkoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti